Autoala mediassa

Romutusmäärät laskussa

8.1.2024

Romutusmäärät laskussa 2023

Autoalan Tiedotuskeskus

Suomen Autokierrätyksen tiedote

Vuonna 2023 romutettiin kaikkiaan 69 991 ajoneuvoa. Näistä tuottajavastuun alaisia ajoneuvoa oli 69 331. Se on 17 % vähemmän kuin vuonna 2022, jolloin kierrätykseen päätyi yhteensä 83 760 ajoneuvoa.

Romutusmäärät ovat olleet viime vuosina tasaisessa kasvussa, mutta nyt määrät ovat kääntyneet laskuun huippuvuodesta 2021, jolloin valtion romutuspalkkiokampanjan siivittämänä tehtiin historiallinen ennätys”, kertoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali.

Romutusmäärät perustuvat virallisiin romutustodistustilastoihin. Ajoneuvon saa lainmukaisesti kierrätykseen ja samalla pois rekisteristä vain Suomen Autokierrätyksen vastaanottopisteiden kautta.

Sähköautojen ajovoima-akkujen kierrätys kasvaa tasaisesti. Määrät ovat vielä kuitenkin vähäisiä, koska akut ovat uusia eivätkä ole vielä tulleet elinkaarensa päähän. Pääosin kierrätettävä akkumateriaali kertyy erikseen tai autojen mukana vaurioituneista akuista.

Uusi ajoneuvojen kiertotaloutta edistävä asetus valmisteilla

Ajoneuvojen kierrätyksen on tulevaisuudessa tarkoitus parantua heinäkuussa 2023 annetun asetusehdotuksen perusteella. Keräysjärjestelmään kohdistuvien toimenpiteiden tehostaminen tulisi auttaa mm. tällä hetkellä järjestelmien ohi virtaavien ajoneuvojen keräystä ja asianmukaista kierrätystä. Tavoite on varmistaa strategisesti tärkeiden materiaalien talteenotto ja parantaa niiden kiertoa takaisin tuotannon raaka-aineeksi. Samoin asetus parantaa purettavien osien uudelleenkäytön esille laittoa ja uudelleenkäytön potentiaalin kasvattamista. Uusien ajoneuvoluokkien edellyttäminen nykyisten henkilö- ja pakettiautojen lisäksi tuottajavastuun piiriin virallistaa ja varmistaa myös niiden asianmukaisen kierrätyksen. Ehdotuksen mukaan asetus koskisi kuorma- ja linja-autoja sekä L-luokkaa eli esim. moottoripyöriä ja mönkijöitä ja tulisi sovellettavaksi viisi vuotta asetuksen voimaantulosta.

Asetuksen sisältö tarkentuu luonnollisesti valmistelun yhteydessä ja muutoksia esim. uusien ajoneuvoluokkien osalta lienee realistista odottaa vasta ensi vuosikymmenellä”, arvioi Kenraali.

Tekoäly parantamaan ja kehittämään kiertotaloutta

Tuottajavastuu edellyttää kierrätysjärjestelmän seuraamista, tietojen keräämistä ja sen raportoimista viranomaiselle. Datan hyödyntäminen on tärkeää myös prosessien tehostamiseksi ja erilaisten lisäarvojen tuottamiseksi niin viranomaisille, tuottajille, kierrätysalan toimijoille kuin koko kiertotalousjärjestelmälle. Suomen Autokierrätys on ottamassa käyttöön tekoälypohjaisen digitaalisen palvelualustan, jolla koko järjestelmän vastuullisuutta voidaan kasvattaa, kehittää ja paremmin mitata. Myös kuluttajille tarjotaan entistä helpompi digitaalinen väylä saada auto kierrätykseen, kun se tulee elinkaarensa päähän. Tietoa ja analytiikkaa hyödynnetään uudelleenkäytön ja materiaalin talteenoton parantamiseksi. Tulevaisuudessa datatalouden ja kiertotalouden yhdistyminen takaa, että ja siitä saatavat hyödyt realisoituvat läpinäkyvämmin eri osapuolille ja datan avulla voidaan edistää esimerkiksi myös yhteiskunnan kannalta tärkeää harmaan talouden torjuntaa.

Lisätietoja

Juha Kenraali, toimitusjohtaja, Suomen Autokierrätys Oy

040 772 2026

juha.kenraali@autokierratys.fi

Autot ja moottoripyörätLogistiikka ja liikenne


©2024 Yksityisten Katsastustoimipaikkojen Liitto ry. Evästevalinnat. Web Design Huima.