Ajoneuvot on katsastettava myös poikkeusolojen aikana
23.4.2020
Ajoneuvot on katsastettava myös poikkeusolojen aikana
TIEDOTE 23.04.2020 16.13 fi
Ajoneuvojen katsastamiseen ei tule lykkäystä koronan takia. Epidemian hillitsemisessä on onnistuttu niin hyvin, että asiantuntijat eivät asettuneet liikenne- ja viestintäministeriön valmisteleman määräaikaiskatsastuksen poikkeuksen taakse.
Ministeriö lähetti 16.4.2020 lausuntokierrokselle kiireellisen hallituksen esityksen, johon sisältyi tilapäinen jousto ajoneuvon katsastuksen määräaikoihin tänä keväänä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja oikeuskanslerin virasto katsoivat kuitenkin, että tartuntavaaran pienentymisen takia poikkeus ei ole välttämätön. Lausuntopalautteen johdosta ministeriö on päättänyt jättää ajoneuvolain katsastussääntelyä koskevat muutosehdotukset pois kyseisestä esityksestä.
- Hyvä tarkoituksemme oli helpottaa riskiryhmiin kuuluvien autoilijoiden elämää. Katsastus on herättänyt monissa levottomuutta - mutta katsastusasemat ovat kehittäneet uusia keinoja, joilla lähikontakteilta vältytään. Moni katsastusasema tarjoaa lisäksi palvelua, jossa auto noudetaan ja palautetaan, eikä omistajan tarvitse asioida katsastuksessa lainkaan, kiittelee liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.
Poikkeus olisi mahdollistanut joustoa sellaisten ajoneuvojen liikennekäyttöön, joita ei ole määräaikaiskatsastettu tai jotka on katsastuksen perusteella määrätty ajokieltoon. Poikkeus olisi koskenut ajoneuvoja, joiden viimeinen katsastuspäivä olisi ollut aikavälillä 16.3.–15.6.2020. Katsastamattoman tai hylätyn ajoneuvon liikennekäyttö olisi ollut tilapäisesti sallittua 31.8.2020 asti.
Lausuntokierroksen palautteen perusteella katsastusten lykkäys olisi aiheuttanut haittaa katsastusyritysten talouteen ja työllisyyteen. Liikenteessä olisi ollut mahdollisesti tavallista enemmän huonokuntoisia ajoneuvoja.
Myös poikkeusoloissa ajoneuvot on katsastettava normaalisti viimeistään ajoneuvolle merkittynä viimeisenä katsastuspäivänä. Ajoneuvon viimeisen katsastuspäivän voi tarkastaa mm. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Oma asiointi -palvelusta tai ajoneuvon rekisteröinti- tai katsastustodistukselta.
Jos kuulut koronaviruksen osalta määriteltyyn riskiryhmään:
1. Voit pyytää, että joku muu vie ajoneuvosi katsastustoimipaikalle.
Vaikka katsastusaika olisi mennyt umpeen, voi ajoneuvon ajaa katsastustoimipaikalle ennakkoon varattua katsastusta varten.
2. Voit käyttää ajoneuvon noutopalvelua, jota osa katsastustoimipaikoista tarjoaa.
3. Kannattaa tutustua katsastustoimipaikkojen ohjeisiin ja mahdollisiin käytäntöihin turvallisen asioinnin osalta jo ennen katsastukseen menoa.